Kolme kotia – Three Homes

Aina välillä törmää mielenkiintoisiin koteihin, joiden sisustuksessa ei kodin perustamisen jälkeen ole tapahtunut suurempia muutoksia – koteja, joissa voisi sanoa ajan pysähtyneen.
Monia näistä kodeista on hoivattu huolella ja rakkaudella ja ne ovatkin kestäneet erinomaisesti vuosien ja vuosikymmenten elämisen ja asumisen rasitukset ja kulumiset.
Sisustuksen historia on kiintoisaa: miten ennen on eletty ja minkälaisia painotuksia ja arvoja kodin tilat ovat eri aikakausina saaneet ja miten rakentaminen ja tekniikan kehittyminen ovat muokanneet ja muokkaavat edelleen kotejamme.  Tämä vuosituhat on tuonut lisäksi arvot ja ekologisuuden sisustamista ohjaaviksi tekijöiksi sekä vahvasti myös tarpeen persoonallisten ja oman näköisten tilojen luomiseen.
Tämän päivän kolme kotia vievät meidät aikamatkalle sisustuksen menneille vuosikymmenille.

Koti 1 – Home 1

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Lähde/Source: Bjurfors

 Koti 2 – Home 2

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Lähde/Source: Bjurfors

Koti 3 – Home 3

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt

Lähde/Source: Bjurfors

Keittiö – Kitchen

Aika on pysähtynyt
Tunnelmallinen ja värikäs keittiö on remontoitu vanhaan ja rustiikkiseen tyyliin.
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt
Aika on pysähtynyt

Lähde/Source: Desire to Inspire
Kuvat/Photos: Max Rollitt

Aika on pysähtynyt

©


Related Posts

DIY Crepe Paper Wrist Corsage
DIY Crepe Paper Wrist Corsage
Due to school proms and graduations being canceled this year,...
Aika on pysähtynyt
15 DIY Handcrafted Headbands and Ear Warmers
Where we live, right before winter hits, there’s a strange...
Aika on pysähtynyt
Casa Hualle: A Family Home With Three...
A family home located in the southern Araucania region of...
Aika on pysähtynyt
Valkoista, romanttista ja modernia
Kolme kotia - Three HomesKauniita ja tunnelmallisia koteja.Koti 1 -...
Aika on pysähtynyt
Un véritable loft sans cloisons mais avec...
Ce que nous appelons loft a parfois perdu l’essence des...
Peas_and_needles_shibori_00
We Make Collective Relaunch Day 7 |...
It’s the last day of our freebie giveaway! Well, that’s...